Ajattelun alusta perustetaan nyt — tehdään yhdessä paikka ihmisen äänelle.

Tule mukaan 

Ihmisen tekemää tekoälyn aikakaudella

Ihmisen tekemää -hanke kokoaa pohtimaan omaa paikkaamme tekoälymurroksessa. Kehitämme myös muutoksen edellyttämiä rakenteita, joilla turvataan tekijöiden toimeentuloa. 

Perttu Pölönen

Futuristi, tietokirjailija, Mensa-palkittu keksijä

Näin Ihmisen tekemää -hanke etenee

  1. Toukokuu 2026Ihmisen tekemää -hanke käynnistyy.
  2. Syyskuu 2026Ihmisen tekemä -tunnisteen konsepti.
  3. Olemme tässäSyksy 2026Ajattelun alustan perustamiskampanja.
  4. Tavoite: helmikuu 2027Ajattelun alusta avautuu.
  5. Suunnitteilla 2027Seuraava askel: Kulttuurin alusta, Ihmisen tekemä -tunnisteen käyttöönotto, Ihmisen tekemää -teemakeskustelut, lasten ja nuorten ajattelun taidot

Jatkuvaa toimintaa: yhteiskunnallinen keskustelu ihmisen paikasta, tekemisen itseisarvosta ja luovan työn tulevaisuudesta.

Tutustu hankkeeseen

Teknologian kehitys vaatii uudenlaisia rakenteita

Luovan työn ja tekijyyden tulevaisuus on turvattava. Kehitämme tapoja tunnistaa, valita ja rahoittaa ihmisen tekemää. Ensimmäiset askeleet voit ottaa jo nyt.

Ajattelun alusta

Kiinnostavia ihmisiä ja aikaa heidän ajatuksilleen

Perustamme Ajattelun alustaa: paikkaa kirjoituksille, puheelle ja keskusteluille, jotka auttavat ymmärtämään maailmaa ja katsomaan sitä uusista suunnista.

Yksi tilaus avaa kaikki sisällöt. Voit seurata sinua kiinnostavia tekijöitä, löytää uusia ääniä ja vaikuttaa siihen, keiden työhön tilausmaksusi kohdentuu.

Tule mukaan perustamaan.

Perustajana autat tekijöitä ryhtymään työhön, pääset vaikuttamaan valmisteluun ja mahdollistat Ihmisen tekemää -hankkeen jatkon. 

Tutustu Ajattelun alustaan

Ihmisen tekemä -tunniste

Jotta ihmisen tekemän voi valita, se täytyy voida tunnistaa

Kehitämme Ihmisen tekemä -tunnistetta kertomaan ihmisen työstä lopputuloksen takana. Kriteerejä ja käyttötapoja valmistellaan yhdessä tekijöiden, asiantuntijoiden ja yleisön kanssa.

Somelupauksella voit jo nyt kertoa kirjoittavasi omat julkaisusi itse ja käyttäväsi ihmisen tekemää kuvitusta.

Tutustu Ihmisen tekemä -tunnisteeseen

Tutkijaryhmä: Syventävää tietoa yhteisten valintojen tueksi

Miten tekoäly muuttaa ajattelua, oppimista, ihmisten välistä vuorovaikutusta ja toimeentuloa? Hankkeen monitieteinen tutkijaryhmä tuo uusinta tutkimustietoa ymmärrettävässä muodossa julkiseen keskusteluun.

Ryhmän perustajajäseniä ovat sosiologian dosentti Karoliina Snell, professorit Riikka Koulu ja Teemu Roos sekä kognitiotieteen dosentti Anna-Mari Wallenberg.

Tutustu tutkijaryhmään

Tulossa 2027: Kulttuurin alusta

Tapahtuu vuonna 2027. Yhdessä kulttuurin tekijöiden ja kulttuurista nauttivan yleisön kanssa toteutamme uuden tavan nauttia kulttuurista, kohdata tekijöitä ja mahdollistaa heidän työnsä taloudellisesti.

Ensin käynnistämme Ajattelun alustan. Tehtyä työtä hyödyntäen laajennamme Kulttuurin alustaksi.

Tutustu Kulttuurin alustaan

Kutsumme mukaan ihmisiä ja organisaatioita Perustajaklubiin mahdollistamaan yhteiskunnallista keskustelua, tutkimustiedon välittämistä ja käytännön kokeiluja.

Mahdollista hankkeen eteneminen

Yhteiskunnallista keskustelua käymässä

  • Aarne Tapola
  • Aki Roukala
  • Anna Brotkin
  • Anna Dahlman
  • Anna Kontula
  • Anna-Mari Wallenberg
  • Antti Koskinen
  • Antti Merilehto
  • Anu Koivunen
  • Ari Koponen
  • Ari Wahlsten
  • Arno Kotro
  • Baba Lybeck
  • Hanna Wass
  • Ida Vakkuri (Pimu)
  • Ira Hammermann
  • Jani Kaaro
  • Janne Saarikivi
  • Jarno Niemelä
  • Johanna Kukka
  • Johanna Vuorelma
  • Joonas Konstig
  • Jouko Kokkonen
  • Jukka Relander
  • Kalevi Aho
  • Kari Enqvist
  • Kari Kivinen
  • Karoliina Snell
  • Katja Ståhl
  • Katleena Kortesuo
  • Kauko Röyhkä
  • Lauri Järvilehto
  • Leo Stranius
  • Maaret Launis
  • Matti Vanhanen
  • Maxim Fedorov
  • Mika Aaltola
  • Mika Maliranta
  • Mikko Hyppönen
  • Mikko Kuustonen
  • Minna Huotilainen
  • Minna Lindgren
  • Mona Moisala
  • Panu Savolainen
  • Pasi Lyytikäinen
  • Perttu Pölönen
  • Peter Sund
  • Petra Pulli
  • Petteri Järvinen
  • Riikka Ihamuotila
  • Riikka Koulu
  • Salla Nazarenko
  • Sami Borg
  • Seppo Honkanen
  • Seppo Kimanen
  • Shawn Huff
  • Sixten Korkman
  • Teemu Roos
  • Timo Harakka
  • Ville Jankeri
  • Ville Juurikkala
  • Ville Tietäväinen
  • Yoshiko Arai
  • Zahra Karimy

Ajatuksia & ajankohtaista

Puheenvuoro

Ihmisen tekemällä on paikka, kun teemme sellaisen

Tekoäly täyttää maailman synteettisellä sisällöllä. Siksi perustamme paikan ihmisen äänelle ja keinon maksaa suoraan tekijöille. Ajattelun alusta saattaa olla askel suuntaan, jota tarvitsemme.

Seppo Honkanen

Kaikki julkaisut

Tutustu mukana olevien ihmisten ajatuksiin, seuraa hankkeen etenemistä ja tuo keskusteluun oma näkökulmasi.

Käytä tunnistetta #ihmisentekemaa

Kuulumiset sähköpostiisi

Saat tietoa hankkeen etenemisestä, Ajattelun alustan valmistelusta ja mahdollisuuksista osallistua.