Perustaminen
Ajattelun alustaa perustamassa yli 50 tunnettua suomalaista
Perttu Pölönen, Matti Vanhanen, Anna Kontula, Mona Moisala ja kymmenet muut tieteen, kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajat ovat mukana luomassa paikkaa ihmisen äänelle ja keskustelulle. Museokortin mekanismi yhdistetään journalistiseen vastuuseen. Ajattelun alustan perustamiskampanja on nyt käynnistymässä, ja ihmiset kutsutaan mukaan.
Seppo HonkanenIhmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä

Ajattelun alustan perustamiskampanja käynnistyy. Kutsumme ihmiset mukaan.
Tekoälymurros täyttää arkeamme sisältötulvalla. Tarve kohdata oikeiden ihmisten ajatuksia, kokemuksia ja näkökulmia on jo noussut uudella tavalla merkitykselliseksi.
Ajattelun alusta perustetaan, koska ihmisen äänelle tarvitaan reilu, rauhallinen paikka. Samalla tekijät tarvitsevat toimeentuloaan turvaavaa ansaintalogiikkaa.
Valmisteilla oleva palvelu kokoaa kiinnostavien ihmisten sisältöjä luettavaksi, kuunneltavaksi, katsottavaksi ja keskusteltavaksi yhden tilauksen alle.
Alustaa ovat mukana kehittämässä, tekemässä ja tukemassa myös mm. Arno Kotro, Teemu Roos, Minna Lindgren, Katja Ståhl ja Janne Saarikivi. Kokonaisuus elää ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa perustajien kanssa.
Mallissa tilaaja vaikuttaa maksunsa kohdentumiseen itselleen merkityksellisille tekijöille ja teemoille. Valinnoillaan hän auttaa tuottamaan työtä, jota haluaa lisää. Vakiintuneessa toiminnassa enemmistö tuloista ohjataan aina suoraan tekijöille.
Museokortin ajatus uuteen käyttöön
– Meidän ei tarvitse seurata sivusta, millaiseksi maailma muuttuu. Voimme vaikkapa rakentaa paikan, jossa kohtaamme tekoälyn sijaan toisiamme ja maksaa ihmisille työstä, jota pidämme tärkeänä. Tähän kutsumme kaikki mukaan, sanoo Ihmisen tekemää -hankkeen käynnistäjä Seppo Honkanen.
Honkanen oli perustamassa Museokorttia ja johti sitä kahdeksan vuotta. Palvelu kasvoi satojen tuhansien käyttäjien kokonaisuudeksi. Museokortin kautta suomalaisille museoille on sen toiminnan aikana tuloutettu jo yli 100 miljoonaa euroa.
– Onnistuimme luomaan tuotteen, joka toi uusia kävijöitä ja uutta rahaa koko toimialalle. Nyt kokeillaan vastaavaa ajatusta ajattelun ja luovan työn hyväksi.
– Ensin leivotaan yhteinen kakku ja sitten se jaetaan, Honkanen kuvailee.
Tekijöiden omat äänet yhdistettynä journalistiseen vastuuseen
Tekijöillä on vahvat äänensä. Pieni vakituinen ydintoimitus valitsee tekijäverkoston, sparraa tekijöitä, editoi sisältöjä ja tekee lopulliset julkaisupäätökset. Rakenne pidetään huomattavan kevyenä, jotta mahdollisimman suuri osa tuloista voidaan käyttää sisältöihin.
Ajattelun alusta sitoutuu JSN:n Journalistin ohjeisiin ja toimii päätoimittajavastuulla. Tilaajat vaikuttavat siihen, keiden työtä ja mitä teemoja rahoitetaan.
Ensimmäiset nimet on nyt julkistettu. Seuraavaksi kerrotaan tulevista sisällöistä, uusista nimistä ja tekijöiden yhteistyöstä.
Kun ihmiset tahtovat, 100 % kotimainen alusta toteutuu
Ajattelun alusta on täysin kotimainen hanke, jota rakennetaan ilman kaupallista sijoittajarahaa tai mediakonsernin markkinointikoneistoa. Onnistumisen voivat mahdollistaa asiaa tärkeänä pitävien ihmisten työ ja taloudellinen panos.
Ajattelun alusta käynnistyy helmikuussa 2027. Perustamissivulla voi tutustua mukanaolijoihin, ehdottaa aiheita ja liittyä mukaan.
Kun peruskonsepti on todistettu toimivaksi, kehityspolku jatkuu Kulttuurin alustaan myöhemmin vuonna 2027. Tavoitteena on tuoda yleisöä uudella tavalla taiteen ja kulttuuriprojektien äärelle sekä maksaa tekijöiden työstä.
Tutustu: ihmisentekemaa.fi/ajattelunalusta
Ihmisen tekemää on yhteiskunnallinen hanke, joka edistää ihmisen ajattelun, luovuuden ja työn arvostusta tekoälymurroksen muuttaessa maailmaa. Hanke kokoaa yhteen tieteen, kulttuurin, teknologian ja yhteiskunnan toimijoita sekä kehittää keinoja tunnistaa, valita ja tukea ihmisen tekemää. Ajattelun alustan rinnalla hankkeessa valmistellaan Ihmisen tekemä -tunnistetta ja tarkastellaan tekoälyn vaikutuksia monitieteisessä tutkijaryhmässä. Hankkeen käynnistämisen on mahdollistanut Alfred Kordelinin säätiön tuki.

Kirjoittaja
Seppo Honkanen
Ihmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä
Ihmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä. Museokortin perustaja ja kehitysjohtaja vuosina, jolloin järjestelmä kasvoi nollasta 350 000 asiakkaaseen ja tuloutti suomalaisille museoille 100 miljoonaa euroa. Utelias ja innostuva ihminen.
Muita julkaisuja
Puheenvuoro
Tekoälystä puhutaan pienesti, ellei sitten koeta maailmanloppu
Tekoälyn ja robottien luvataan tekevän lähes kaiken meitä paremmin. Mutta kuka päättää, millaisen paikan haluamme itsellemme?
Seppo Honkanen

Puheenvuoro
Ihmisen tekemällä on paikka, kun teemme sellaisen
Tekoäly täyttää maailman synteettisellä sisällöllä. Siksi perustamme paikan ihmisen äänelle ja keinon maksaa suoraan tekijöille. Ajattelun alusta saattaa olla askel suuntaan, jota tarvitsemme.
Seppo Honkanen

