Puheenvuoro
Tekoälystä puhutaan pienesti, ellei sitten koeta maailmanloppu
Tekoälyn ja robottien luvataan tekevän lähes kaiken meitä paremmin. Mutta kuka päättää, millaisen paikan haluamme itsellemme?
Seppo HonkanenIhmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä

TEKOÄLYSTÄ PUHUTAAN KAIKKIALLA. Ongelma on, että puhumme siitä joko aivan liian pienesti tai suuresti.
Meillä on sanat promptille, chatbotille ja hallusinaatiolle. Osaamme puhua tuottavuudesta ja työelämän tehostamisesta. Kiistelemme siitä, saako kielimallia käyttää kouluesseessä tai kuinka turhauttavaa se on LinkedInissä.
Seuraavassa lauseessa pelkäämme maailmanloppua. Tekoälyn kehittäjät varoittavat, että heidän rakentamansa teknologia saattaa tuhota ihmiskunnan.
MAAILMAN EI TARVITSE PÄÄTTYÄ, jotta elämämme muuttuisi perusteellisesti.
Tekoälyn ja robotiikan kehitys voi tarkoittaa niin suurta murrosta, ettei meillä ole sille edes kieltä. Kukaan ei pohjimmiltaan ymmärrä, mitä tapahtuu, jos ihmisälyn ylittävä keinotekoinen järki ja sitä seuraavat robotit vyöryvät osaksi yhteiskuntiamme.
Mitä tapahtuu työlle? Entä vallalle ja demokratialle? Mitä tapahtuu talousjärjestelmälle, koulutukselle, medialle, ihmissuhteille — ja sille arkiselle, ääneen lausumattomalle kokemukselle, että ihminen on tarpeellinen? Lapsillemme?
Teknologiakuplan huipulla puheiden mittakaava on tämä.
Googlen entisen toimitusjohtajan Eric Schmidtin mielestä tekoälystä intoillaan liian vähän, koska emme ymmärrä sen merkitystä. Todellisen koneälykkyyden saapuminen on hänen mukaansa merkittävin asia vuosituhansiin, eikä ihmiskunnalla ole sille tarvittavia käsitteitä.
AIEMMAT TEKNISET KEHITYSASKELEET korvasivat lihasvoimaa ja automatisoivat tiedonkäsittelyä. Traktori teki maatyöstä tehokkaampaa. Kaivinkone siirsi maata nopeammin kuin lapio. Tehtaat muuttivat käsityön tuotannoksi ja samalla muuttuivat työtehtävät, ajankäyttö, kaupunkirakenteet ja yhteiskuntaluokat. Sodankäyntiä unohtamatta.
Nyt teknologialle tarjotaan yhä suurempaa osaa ihmisen mielestä.
Analyysiä. Suunnittelua. Opettamista. Lohduttamista.
Koneelta haetaan jo lohtua. Kesäkuussa julkaistussa yhdysvaltalaisessa kyselyssä yli kolmannes tekoälyä käyttäneistä lapsista oli keskustellut sen kanssa henkilökohtaisista ongelmistaan.
PIENI JOUKKO MILJARDÖÖREJÄ, pääomasijoittajia, insinöörejä ja yhtiöitä kilpailee maailmaa mullistavien teknologioiden toteuttamisessa. Heillä on rahaa, dataa ja laskentakapasiteettia. Kilpailu palkitsee nopeudesta ja pääoman tuotosta.
Tarina, joka meille kerrotaan, etenee jotakuinkin seuraavasti:
Teknologian kehitystä ei voi pysäyttää, eikä sille voi asettaa rajoja. Jos emme rakenna tätä, joku muu sen kuitenkin tekee. Kilpailija. Toinen valtio. Vähemmän vastuullinen yhtiö.
Ihmisen roolina on sopeutua.
Jos työ katoaa, keksitään uusia töitä tai maksetaan universaalia perustuloa. Miten tämä käytännössä tapahtuu, jää auki. Jos merkityksellisyys horjuu, meidän vain pitää löytää uusia tapoja tuntea itsemme tärkeiksi.
ELON MUSK ON VERRANNUT tulevaisuuden työelämää vihannesten kasvattamiseen omalla pihalla — halutessaan sitäkin voi tehdä. Pariisin Viva Technology -konferenssissa hän pysähtyi pohtimaan, mitä humanoidirobottien täyttämään maailmaan jää:
Jos tietokone ja robotit voivat tehdä kaiken paremmin kuin sinä, onko elämälläsi merkitystä?
Musk päätyi arvelemaan, että kenties ihmisten tehtävänä on antaa tekoälylle merkitys.
Anthropicin Dario Amodei puolestaan totesi Timen haastattelussa, että työn jälkeisen yhteiskunnan järjestäminen kuuluu ihmiskunnan keskusteltavaksi — ja jos teknologia etenee nopeasti, vastauksetkin pitää keksiä nopeasti.
Vauhdista päättävät yhtiöt. Seurausten kanssa kiirehtii ihmiskunta.
KYSYMYS MERKITYKSESTÄ EI ratkea insinöörityönä. Mutta ihmisyyden keskeisimpiä asioita yritetään parhaillaan mullistaa insinöörityönä.
Teknoeliitin puheissa käsitys ihmisestä ja yhteiskunnasta jää usein pelottavan ohueksi. Maailma näyttäytyy optimoitavina muuttujina, jotka ovat vain odottaneet riittävää laskentakapasiteettia. Kun kone on tarpeeksi älykäs, kaikki ongelmamme jotenkin ratkeavat.
Ihmisen arvo ei riipu työstä. Mutta työn mukana voi kadota paljon muutakin kuin palkka.
Työ on resurssien hankinnan lisäksi rytmi, paikka yhteisössä, mahdollisuus tulla nähdyksi ja tuntea merkitystä. Ajattelu on ihmisen suhdetta maailmaan, ei vain ongelmanratkaisua ja tulosten tarjoilua. Tekeminen tarkoittaa ponnistusta, valintaa, vastuuta, jälkeä maailmassa. Tapaa ja syytä olla olemassa.
Ihmisen tekemisellä on itseisarvo.
Lapsi ei halua iltasatua siksi, että vanhempi tuottaa optimaalisesti narratiivista äänisisältöä. Hän haluaa, että juuri kyseinen ihminen on vieressä ja pitää kädestä.
POLIITTINEN JÄRJESTELMÄ ON käynnissä olevan muutoksen nopeuteen nähden aivan liian hidas. Lainsäädäntö, perinteiset instituutiot ja rakenteet reagoivat vuosien perspektiivillä.
Teknologia puolestaan vyöryy eteenpäin päivissä, viikoissa ja kuukausissa.
On mahdollista, että vauhti hidastuu. Mutta jo olemassa olevat teknologiat kykenevät sekoittamaan työmarkkinoita, julkista keskustelua, ihmissuhteita ja mahdollisuuttamme erottaa aito teeskennellystä.
Koneen ei tarvitse osata kaikkea ihmistä paremmin. Monessa paikassa riittää, että sen käyttäminen tulee halvemmaksi.
Muutos ei saavu suurena päätöksenä, josta eduskunta voi äänestää. Se ryömii arkeemme tuotteina, päivityksinä, sijoituskierroksina, datakeskuksina, laitteina ja käyttöehtoina, jotka hyväksymme lukematta.
Siksi emme voi jäädä vain odottamaan, että poliittiset päättäjät hoitavat homman.
SADE ON LUONNONVOIMA. Tekoäly ei ole luonnonvoima, eikä siihen pidä suhtautua sellaisena.
Meidän on kysyttävä, mikä on merkityksellistä. Mitä emme halua antaa pois, vaikka kone tekisi sen nopeammin? Missä ihmisen läsnäolo, vastuu ja tekijyys ovat arvoja itsessään? Millaisia uusia rakenteita niiden turvaamiseksi tarvitsemme?
Ihmisen tekemälle jää lopulta niin paljon tilaa kuin päätämme sille jättää.

Kirjoittaja
Seppo Honkanen
Ihmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä
Ihmisen tekemää -hankkeen johtaja, käynnistäjä. Museokortin perustaja ja kehitysjohtaja vuosina, jolloin järjestelmä kasvoi nollasta 350 000 asiakkaaseen ja tuloutti suomalaisille museoille 100 miljoonaa euroa. Utelias ja innostuva ihminen.
Muita julkaisuja
Puheenvuoro
Ihmisen tekemällä on paikka, kun teemme sellaisen
Tekoäly täyttää maailman synteettisellä sisällöllä. Siksi perustamme paikan ihmisen äänelle ja keinon maksaa suoraan tekijöille. Ajattelun alusta saattaa olla askel suuntaan, jota tarvitsemme.
Seppo Honkanen

